Heikki Vestman Järjen käyttö on pääasia.

Stoppi lastenhoitopäsmäröinnille: kotihoidontuen jakaminen on perheen asia

Perheet tarvitset valinnanvapautta työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi ja arjen turvaa eivätkä päsmäröintiä hoitovastuun jakamisessa. Isänä, aviomiehenä ja lakimiehenä pidän kotihoidontukeen puuttumista virheenä.

Hallitus päätti toissa syksynä , että kotihoidontuki kiintiöitetään isän ja äidin kesken siten, että isän käytössä on reilu vuosi ja äidin käytössä reilu vuosi. Tätä perusteltiin vanhemmuuden ja työmarkkinoiden tasa-arvon edistämisellä. Lakiluonnos lähti kommenteille joulukuussa.

Perhevapaat ja päivähoito tulee rakentaa lapsen parasta ajatellen. Nykyisen vanhempain- ja hoitovapaan tarkoitus on nimenomaan, että vanhemmat voivat tarjota lapselle tämän tarvitseman hoivan eri perhe- ja työtilanteissa. Vastuuministeriökin tunnustaa: nykyisin kummallakin vanhemmalla on tasavertaiset mahdollisuudet hoitaa lasta kotona. Me vanhemmat kyllä osaamme tehdä valintoja lastemme ja perheemme parhaaksi, eikä siihen tarvita lainsäätäjää tietämään paremmin.

Perhevapaiden tarkoitus ei ole edistää työmarkkinoiden tasa-arvoa. Ja vaikka tämä haluttaisiinkin perhevapaiden tavoitteeksi, yhtälö ei silti toimi: kotihoidontuki tuskin voi realistisesti edistää kahta, yksittäistapauksessa mahdollisesti vastakkaista tavoitetta, lapsen parasta ja naisten asemaa työmarkkinoilla (Tinbergenin sääntö). Lainsäädännön keinot eivät ole toiveiden tynnyri, vaan niiden vaikuttavuus tavoitteisiin nähden on rajallinen.

Kotihoidontuen kiintiöittäminen ei asiantuntijoiden mukaan tosiasiassa edistä isien jäämistä kotiin. Sen sijaan se lisäisi kuntien päivähoidon nettokustannuksia ainakin 110 miljoonalla euroa vuodessa, koska lapset laitettaisiin aiemmin päivähoitoon. Tasa-arvon sijaan se lisäisi naisten työttömyyttä. Julkisen talouden kulut kasvaisivat ainakin 80 miljoonalla eurolla. Kaiken lisäksi suomalaisäitien työhön osallistuminen on nykyisin eurooppalaisittain korkea. Kokopäivätyössä olevien äitien osuus on Suomessa 15-20 prosenttia korkeampi kuin mallimaina pidetyissä muissa Pohjoismaissa.

Miten Suomessa on varaa lakiin, joka heikentää perheiden asemaa ja lisää kuluja? Kotihoidontuen pakkojakaminen kertoo, mikä suomalaista lainvalmistelua vaivaa: se ei perustu asianmukaiseen vaikutusten arviointiin, asiantuntijoiden kuulemiseen ja järkevän sääntelyn perusperiaatteisiin. Tuloksena on turha, kallis ja arkea vaikeuttava sääntelyharha.

Niille teistä, jotka ajattelette, että tässä uraa tekevä isä puolustaa saavutettuja etuja, kerrottakoon: Olemme vaimoni kanssa jakaneet perhevapaat tähän asti puoliksi. Jäin hoitamaan tytärtämme kotiin ensimmäisen kerran hänen ollessaan kolmisen kuukautta vaimon työprojektin alettua. Olen valvonut huonosti nukkuneen vauvan kanssa usean kuukauden putkeen. Olen nähnyt systeemin ennakkoluulot isän osallistumista kohtaan. Kun hain vanhempainrahaa Kelalta sain isyysrahaa koskevan päätöksen. Kun menin vauvan kanssa lääkäriin, lääkäri jäi ovea tuijottaen odottamaan äidin tuloa. Kunnanhallitustoveri kysyi, joko tissit kasvavat.

Olemme kiitollisia, että työtilanteemme salli valinnat. Jälkikäteenkin ajateltuna emme olisi voineet valita paremmin – lapsemme ja perheemme kannalta. Mutta se ei tarkoita, että kaikkien tulisi tai olisi hyvä valita samoin. Kaikki eivät voi esimerkiksi taloudellisista syistä valita samoin. Kaikki eivät yksinkertaisesti halua valita samoin. Oleellisinta on perheen hyvinvointi ja mahdollisuuksien tasa-arvo.

Perhevapaita ja päivähoitoa pitäisikin viedä entistä joustavampaan suuntaan, jotta vanhemmat voivat valita lapsen parhaaksi työelämän muuttuessa entistä joustavammaksi. Kiintiöittämisen sijaan pitää lisätä joustoja eri hoitomuotojen välillä ja sisällä. Esimerkiksi avoimen päivähoidon ja osa-aikaisen päivähoidon edellytyksiä pitää parantaa. Suomen tulee ottaa mallia Hollannista, jossa osa-aikainen työnteko on yhdistetty joustavaan hoitojärjestelmään. Se on lapsen ja koko perheen etu.

Naisten asemaa työmarkkinoilla taas voidaan parantaa työmarkkinoiden keinojen avulla. Vanhemmuuden kustannukset tulee ehdottomasti tasata työnantajien kesken. Lapsi maksaa työnantajalle – lähtökohtaisesti naisen – 12 000 – 14 000 euroa. Tämä johtuu muun muassa äitiyslomalla kertyvistä lomarahoista ja tilapäisestä hoitovapaasta lapsen sairastaessa.

Vanhemmuuden kustannusten tasaamiseksi on toteutuskelpoisia keinoja kuten itsenäinen vanhempainvakuutus. Samalla kun vanhemmuuden kustannusten jakaminen pienentää työnantajan äitiriskiä ja parantaa naisten asemaa työmarkkinoilla, se parantanee myös miesten asemaa.

Työnantajat nimittäin saattavat suhtautua negatiivisesti isyyteen liittyviin joustoihin. Kun äitiriski vähenee, vähenee myös oletus siitä, ettei isäriskiä ole. Keinoja siis on. Nyt pitää vaan löytää työmarkkinalobbareista riippumaton tahto toteuttaa niitä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän perttikostiainen1 kuva
Pertti Kostiainen

Tämäkin on jälleen yksi esimerkki sumutuksesta joka myytiin tasaarvon verukeella. Mulle sama ja valtio säästi jonkin euron ja muutamat menetti uskottavuuden.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Kirjoitin eilen samasta aiheesta blogin, mutta sekään ei kerännyt juuri kommentteja. Nähtävästi tämä aihe on täällä menettänyt kiinnostavuutensa, vaikka ei pitäisi. Itsemääräämisoikeus omiin valintoihin pitäisi olla edelleen oman perheen käsissä.

Käyttäjän HeikkiVestman kuva
Heikki Vestman

Kiitos kommentista! Uskon asian kiinnostavan perheitä paljonkin - sen huomaa arjessa ja somessa. Keskustelu vilkastuu US:ssä varmasti uudelleen, jos hallitus antaa tämän huonosti valmistellun lakiesityksen eduskunnalle.

Käyttäjän tarjalund kuva
Tarja Lund

Toimituksen poiminnat